Uusperheasiaa

|

Tähän olemme keränneet uusperheiden kokemuksiin ja tutkimuksiin pohjaavia artikkeleita ja kirjoituksia. 

Uusperhettä perustamassakey

Alun onni muuttuu

”Siinä alussa, kun oltiin rakastuneita ja innokkaita, niin kaikki tuntui tosi helpolta… mutta kyllä sen sitten tajusi, että pakko tässä on jotain sääntöjäkin kehitellä” Näin sanoo Tuomas, uusperheen isä, jolla on kaksi lasta edellisestä liitostaan ja sen lisäksi hän sai kaksi lasta lisää muuttaessaan yhteen Helin kanssa. 

Heli ja Tuomas ovat olleet yhdessä kuusi vuotta ja sinä aikana on käyty läpi monet myrskyt. Tuomas sanoo, että etenkin aluksi tuntui siltä, että olisi helpompaa jatkaa matkaa omilla teillään kuin yrittää muodostaa uutta perhettä, johon yhtäkkiä kuului neljä lasta ja sen lisäksi molempien ex-puolisot. Tuomas kuvailee oman uusperheensä alkua farssiksi, jota ei nyt meinaa uskoa edes todeksi. Uusperheen taloudessa saatiin mojova riita aikaiseksi siitä, miten pyykkiä kuivattiin eri tavalla kuin ennen tai siitä, että herätyskellossa oli samanlainen ääni kuin ex-puolisolla ja se sai veren kiehumaan joka aamu.

Askel oikeaan suuntaan

Haaveet harmonisesta, hyvin toimivasta uusperheestä tuntui kaukaiselta ajatukselta, mutta Tuomas ja Heli päättivät, että he eivät luovuta vaan ottavat yhteisen rintaman kohti vastoinkäymisiä ja selviävät sekasortoisesta tilanteesta yhdessä. Ensin laadittiin yhteiset säännöt kotiin ja myös lapset saivat osallistua sääntöjen luomiseen. Sekä Tuomaksen, että Helin lapset asuvat heillä pääsääntöisesti koko ajan ja se lisäsi painetta saada tilanne hallintaan. Lapset tapaavat etävanhempiaan harvakseltaan, ja tapaamiset eivät aina suju odotusten mukaisesti. Samaan aikaan yhteisten sääntöjen luomisen kanssa Tuomas ja Heli tekivät päätöksen siitä, että ex-puolisoiden olisi jäätävä taka-alalle eikä esimerkiksi Tuomas voisi aina pyydettäessä mennä ex-puolisonsa avuksi milloin muutossa tai lampun vaihdossa. Tuomas kokee, että suurin koetinkivi heidän uusperheellisyydessään ovatkin olleet ex-puolisot, jotka eivät ole olleet myötämielisiä oikeastaan minkään asian suhteen.

Tunnontuskia

Tuomas sanoo, että hänelle henkilökohtaisesti suurin huolenaihe on ollut lasten hyvinvointi. Lapset olivat surullisia vanhempiensa erosta ja syyttivät osittain itseään siitä, että äiti ja isä erosivat. Lasten suru erosta tuli esille viiveellä ja sellaisina reaktiona, joita ei osannut odottaa. Tuomaksen nuorin lapsi reagoi tilanteeseen voimakkaimmin ja hän sai ulkopuolista apua muun muassa taideterapiasta. Tuomas on huojentunut siitä, että lapsen ongelmiin pystyttiin puuttumaan ajoissa, niistä puhuttiin ja ne saatiin selvitettyä. Toisaalta ajoittain iskee syyllisyys siitä, että on itse aiheuttanut tilanteen, josta oma lapsi joutuu kärsimään. Lapset ovat kuitenkin tulleet hyvin toimeen keskenään ja Helin ja Tuomaksen vanhimmat lapset kutsuvat toisiaan ”kaksosiksi”, koska ovat syntyneet samana päivänä, tosin eri vuonna. Lasten tapaamisoikeuksia yritettiin ensin selvittää ex-puolisoiden kanssa sen jälkeen lastenvalvojalla ja lopulta tilanne meni siihen pisteeseen, että huoltajuusasioita käsiteltiin oikeudessa asti. Nyt tapaamisasiat ovat kunnossa ja Tuomas sanoo kaikkien osapuolten olevan vihdoin tyytyväisiä tilanteeseen.

Maata näkyvissä

Monien mutkien ja koukeroiden kautta asiat tuntuvat nyt olevan mallillaan. Sekä Heli että Tuomas ovat sitä mieltä, että oikeastaan tärkein asia aivan uusperheen perustamisvaiheessa on parisuhde. He ovat rakastuneet toisiinsa ja kaupan päälle he ovat saaneet myös puolisonsa lapset. Tämän asian ymmärtäminen on ottanut aikaa, eikä asiaa sovi unohtaa missään vaiheessa. Helillä ja Tuomaksella on ympärillään sellainen tukiverkosta, joka tarvittaessa ottaa lapset hoitoon, jotta parisuhde saisi laatuaikaa. Uusperhettä perustaville Tuomas haluaisi sanoa, että yhteiset pelisäännöt kannattaa tehdä heti ja pitää huoli siitä, että kaikki ovat ymmärtäneet ne ja sitoutuvat noudattamaan niitä. Ja kannattaa se hermoja raastava herätyskellon äänikin muuttaa, niin aamut alkaa aurinkoisemmin.

”Pitää vaan satsata siihen parisuhteeseen, ja muistaa että kyllä tästä yhdessä selvitään. Tää on alun perin meidän kahden juttu ja nyt siihen vaan sattuu kuulumaan muutama muukin ihminen.” – Tuomas 42.v-

”No jos saisin nyt päättää, niin kyllä mä ihan ensin ilmoittaisin niille ex-puolisoille ja myös ex-anopeille, että tämä on nyt meidän kahden välinen juttu” –Hannes 30.v-

”Mun äitipuoli tekee hyvää ruokaa…ja se on kaunis.” –Iina 8.v-

”Meidän perheessä on niin ku mä ja mun iskä ja sit noi kolme muuta on tullut myöhemmin” -Satu 13.v-