Saako lapsesi hänelle kuuluvan elatusavun?

|

Jos lapsen elatuksesta on jouduttu riitelemään ja hankkimaan siitä tuomioistuimen päätös taikka jos elatusavun määrää on tuomioistuimen päätöksellä korotettu, voidaan tällainen tuomio panna heti täytäntöön niin kuin se olisi saanut lainvoiman, vaikka siihen haetaankin muutosta.

Ainut poikkeus on isyyden vahvistamista koskevassa oikeudenkäynnissä annettu elatusapua koskeva tuomio. Tällainen tuomio voidaan panna täytäntöön vasta sen jälkeen kun isyys ensin on lainvoimaisella tuomiolla vahvistettu.

Elatusavun perintää säätelevät pykälät muutettiin vuoden 1999 alusta. Jos elatusapua on erääntynyt yhdeltä tai useammalta kuluvaa vuotta edeltävältä kalenterivuodelta, kunkin kalenterivuoden aikana erääntyneen elatusavun kokonaismäärää käsitellään yhtenä eränä elatusvelvollisen suorituksia kohdennettaessa. Kun elatusvelvollinen maksaa joko vapaaehtoisesti taikka ulosoton kautta elatusapuja, kohdennetaan maksut vanhimmalta perittävissä olevalta kalenterivuodelta olevaan elatusapuun ja sille kertyneeseen viivästyskorkoon.

Suoritusten jakamisesta elatusapuun oikeutetun lapsen saatavan ja kunnan takautumissaatavan kesken silloin, kun elatusavun lisäksi on perimättä lapselle maksettua elatustukea, säädetään elatusturvalaissa.

Viivästyskorko

Maksamattomalle elatusavulle on maksettava viivästyskorkoa. Kun kyseessä on määräajoin suoritettava elatusapu, kuten lasten elatusavut yleensä ovat, viivästyskorko lasketaan kalenterivuosittain. Viivästyskorko lasketaan kalenterivuosittain määrälle, joka saadaan laskemalla kunkin kuukauden viimeisenä päivänä suorittamatta olevan elatusavun määrät ja jakamalla summa niiden kalenterikuukausien lukumäärällä, joiden viimeisenä päivänä elatusapua on ollut suorittamatta. Viivästyskorko lasketaan näille kalenterikuukausille. Viivästyskorkoa laskettaessa otetaan huomioon vain täydet kalenterikuukaudet. Jos elatusapu suoritetaan sen kalenterikuukauden loppuun mennessä, jonka aikana se on erääntynyt maksettavaksi, kyseiseltä kuukaudelta ei lasketa viivästyskorkoa. Viivästyskoron periminen ulosottotoimin edellyttää, että asiassa esitetään selvitys, jonka perusteella viivästyskorko voidaan laskea. Elatusapu, joka oli suorittamatta viimeksi vanhentuneen vuoden lopussa, otetaan huomioon viivästyskorkoa laskettaessa, jos sen määrästä voidaan esittää luotettava selvitys. Jos elatusvelvollisella on suorittamatta sekä erääntynyttä elatusapua että sille kertynyttä viivästyskorkoa, elatusvelvollisen myöhemmin suorittamat tai häneltä ulosottotoimin perityt varat kohdennetaan ensisijaisesti elatusavun suoritukseksi.

Elatusavun vanhentuminen

Määräajoin suoritettava elatusapu ja sille suoritettava viivästyskorko on perittävä elatusvelvolliselta viiden vuoden kuluessa sitä seuranneen vuoden alusta, jona elatusapu on erääntynyt. Muutoin oikeus maksun saamiseen on menetetty. Jos elatusvelvollinen on mainitun viiden vuoden kuluessa asetettu konkurssiin, saatavan perimiseksi on toimitettu ulosmittaus tai saatava on valvottu julkisessa haasteessa, sanotun ajan umpeen kuluminen ei estä maksun saamista ulosmitatusta varoista tai konkurssipesään kuuluvasta omaisuudesta taikka niistä varoista, joista julkisessa haasteessa ilmoitetut saamiset on suoritettava.
Ennen tämän muutetun lain voimaantuloa eli ennen 1.1.1999 erääntyneeseen elatusapuun ja sitä koskeneeseen viivästyskorkoon sovelletaan tämän lain voimaan tullessa olleita säännöksiä. Tällainen saatava kuitenkin vanhentuu lopullisesti vuoden 2004 päättyessä. Myös saatava, joka ennen lain voimaan tuloa voimassa olleiden säännösten mukaan olisi vanhentunut ennen vuoden 2004 päättymistä, saadaan periä vuoden 2004 loppuun.

Elatusavun etuoikeus

Jos elatusvelvollinen on tuomiolla velvoitettu taikka hän on vahvistetulla sopimuksella sitoutunut määräajoin suorittamaan lapselleen elatusapua, suoritetaan konkurssin alkaessa erääntyneet sekä konkurssin alkamisen ja konkurssituomion välisenä aikana erääntyvät elatusavut ja kunnan elatusturvalakiin perustuva kunnan takautumissaatava konkurssipesän varoista päältä sen jälkeen, kun konkurssipesän antamat pantit on ensin suoritettu. Vasta tämän jälkeen konkurssipesästä maksetaan muut saatavat. Ulosmittauksessa on vastaava etuoikeus ennen ulosmittauksen suorittamista erääntyneeseen elatusapuun perustuvilla saatavilla. Elatusavut ovat siis säilyttäneet etuoikeutensa.

Elatusturvalain mukaan niistä varoista, jotka ovat kertyneet elatusvelvollisen vapaaehtoisina suorituksina tai ulosottotoimin sinä aikana, jolloin elatusvelvolliselta on peritty elatusapua, suoritetaan ensin elatusavun saajalle elatusapu siltä osin kuin se ylittää maksetun elatustuen sekä tälle elatusavulle kertynyt viivästyskorko. Vasta loppuosa kertyneistä varoista käytetään kunnan takautumis-saatavan korvaukseksi.

Asianajotoimisto Hilkka Huiskala Oy

www.huiskala.fi