Lapsi ja perhe – isyys

Kirjoittanut Marian Tuomi, lastenvalvoja 07.02.2010 14:42

Lapsi syntyy perheeseen. Mikä on perhe, on käsitteenä muuttunut vuosien varrella. Perheen koko on pienentynyt. Jokainen perheenjäsen saattaa määritellä perheeseen  kuuluvat henkilöt eri tavoin. Tällöin perheeseen voi kuulua sellainenkin henkilö, joka siellä ei vakinaisesti asu. 

Perheenjäsenillä  on vaihtuvia rooleja ja oma identiteetti

Perheessä on monia rooleja. Osa perheen rooleista on selvästi näkyviä, osa ei ole. Vanhemmilla on työpaikallaan oma roolinsa, kotona he ovat isiä, äitejä, puolisoita, sukulaisia, kummeja jne. Lapsi on päiväkotilapsi, koululainen, pikkuveli tai ainut lapsi jne. Roolit ovat muuttuvia, sama ihminen voi olla useammassa eri roolissa. Roolit ovat usein mielivaltaisia ja niitä voi vaihtaa. Toisia rooleja on helppo ja toisia rooleja vaikeampi omaksua. Rooleista on useasti helppo luopua.

Perheenjäsenillä  on oma identiteettinsä. Jokaisella ihmisellä on vain yksi identiteetti, mikä on melko pysyvä ja se kuvaa käsitystä itsestä ja omista kyvyistä. Identiteetti alkaa kehittyä jo lapsuudessa. Käsityksemme omista vanhemmistamme vaikuttavat identiteettiimme. Psykoanalyytikko Lars Johan Schalinin (1993) mukaan samaistumalla samaa sukupuolta olevaan vanhempaan pitkän lapsuutensa aikana lapsi omaksuu ja kehittää identiteettinsä. Olisi hyvä, että ihminen sopeutuisi mahdollisimman hyvin omaan sukupuoleensa, ja  että jokaisella ihmisellä olisi selkeä naisellinen tai miehinen identiteetti. Kun omaan sukupuoleen liittyvä identiteetti on riittävän vahva ja selkeä, ihminen voi suhteellisen turvallisesti elää elämäänsä naisena tai miehenä ja täyttää naisen ja miehen eri tehtävät.

Perhe asettaa rajoja

Perheasiainkeskuksen johtaja Martti Eskon (1985) mukaan perhettä pidetään yhteiskuntamme tärkeimpänä rooleja välittävänä yksikkönä. Perheessä on rooleja, jotka ovat kiinteä osa vuorovaikutustapahtumaa, jossa ne elävät tai häviävät. Jokainen perheenjäsen on vastavuoroinen roolin antaja tai roolin vastaanottaja. Perheenjäsenten välillä on rooliodotuksia. Perhe luo, opettaa ja vahvistaa perusrooleja. Perheessä on muodollisia rooleja, joiden tulisi olla sopusoinnussa lapsen sukupuolen, iän ja elämäntilanteen kanssa. Perheen hierarkia on tärkeä osa perhejärjestelmää eli vanhempien pitää kyetä olemaan vanhempia ja asettamaan lapsille turvalliset rajat, muutoin perhettä uhkaa epäjärjestys ja perheenjäsentä yleensä psyykkinen häiriötila.

Koti ja perhe ovat yhteistyön aluetta, mikä edellyttää toimivaa parisuhdetta. Perheen toimivuuden kannalta on tärkeää, että eri rooleissa on mahdollisimman paljon joustavuutta. Lapsen paras koti ja kasvuympäristö on vanhempien toimiva parisuhde. Tällöin lapsi saa kasvaa lapsena ja hän näkee aikuisten välistä vuorovaikutusta.

Vanhemmuus ja isyys

Lapsen tasapainoiseen kehitykseen tarvitaan molempia vanhempia. Molemmat vanhemmat luovat lapseen oman itsenäisen suhteen aivan alusta lähtien. Varhaisessa vuorovaikutuksessa äidin hoivaava osuus korostuu. Tässä vaiheessa isän tärkeänä tehtävänä on tukea puolisoaan ja tämän äitiyttä. Noin 1-vuotiaasta lähtien läsnäoleva isä mahdollistaa lapsen turvallisen irrottautumisen vähitellen äidistä.

Isyys merkitsee lapselle sitä, että hän saa nimen, kuuluu isänsä sukuun ja hänellä on oikeus saada elatusta isältään ja hänellä on oikeus periä isänsä. Isyys on lapselle myös huolenpitoa ja turvaa.

Poikalapsi tarvitsee tunteen siitä, että hänen isänsä rakastaa häntä  ja poika voi kokea isänsä ihailtavana, jotta poika voisi hyväksyä  hänet. Isän pitäisi tehdä jotain, jota poika voi arvostaa ja ymmärtää  esim. pelata jalkapalloa tai kalastaa tai tehdä pyöräretki yhdessä poikansa kanssa.

Tyttärelle isän merkitys on tärkeä osa kasvussa aikuisuuteen. Kun isä arvostaa puolisoaan, tytär näkee miten naista kohdellaan. Rakastava isä antaa tyttärelle itseluottamusta. Isä ja isän läsnäolo vaikuttavat tyttären elämässä suhtautumiseen mieheen elämänkumppanina.

Lapselle riittävän hyvää vanhemmuutta

Lapsen kehityksen kuluessa sylilapsesta itsenäistyvään nuoreen lapsen tarpeet muuttuvat. Lapsen varttuessa vanhemmat muuttuvat ja elämänkokemus kasvaa. Riittävän hyvä vanhemmuus turvaa lapselle hänen ikätasonsa mukaisen kehityksen ja kasvun. Vanhemmuuden mielenkiintoisessa ja vaikeassa tehtävässä vanhempien pitää olla riittävän hyviä.

Psykoanalyytikko Lars Johan Schalin (1993) käyttää termiä riittävän hyvä isyys ja hän kuvaa erityisesti riittävän hyvän isän merkitystä pojan elämässä. Pojan isäsuhteen merkitys alkaa jo varhain. Pojan ollessa yksivuotias ja siitä eteenpäin on isän merkitys äidin rinnalla hyvin tärkeä. Samaistuminen isään alkaa jo silloin. Hyvä, varhainen (0-3-vuotiailla) suhde isän ja pojan välillä luo pohjan myöhemmälle (6-11-vuotiailla) isäsuhteelle. Ihmisen keskeiset kriisit, oidipaalivaihe (3-5-vuotiailla) ja puberteetti-ikä ovat erityisen alttiita erilaisille ulkoisille vaikutteille. Nämä sisäiset kriisijaksot ovat lapsen mielen uudelleen rakentumisen ja kehittymisen aikaa. Näiden väliin osuu latenssi-ikä (6-11-vuotiailla), jolloin lapsi toipuu oidipaalikriisistä ja rakentaa sukupuolispesifistä identiteettiä.  

Riittävän hyvällä  isällä on Schalinin (1993) mukaan erittäin  paljon merkitystä pojan kehitykselle, mm kun latensi-ikäinen poika näkee, että vanhemmat rakastavat toisiaan ja äiti ihailee ja arvosta miestään samoin kuin poika itse kokee isänsä pätevänä ja ihailun arvoisena, tämä antaa pojalle itselleen luvan menestyä työssä ja rakkaudessa. Kun latenssi-ikäinen poika samaistuu riittävän hyvään isään, hänelle rakentuu miehinen identifikaatio. Kun 6-11-vuotias poika voi ihailla ja hyväksyä isänsä, poika samaistuu myös isänsä inhimillisiin puutteisiin ja poika voi luopua täydellisyysvaatimuksistaan.

Poissaolevakin isä  vaikuttaa lapsiin erilaisina muistikuvina tai kertomuksina, joista välittyy lapselle malleja. Poissaoleva isä voi olla lapsessa läsnä mielikuvina. Erilaisilla isää korvaavilla miehillä on merkitystä. Uusperheen merkitys lienee yksi suurimmasta, koska perhe on kokonaisuus ja vuorovaikutuksen määrä on suuri. Uusperheissä on uusi mahdollisuus.

Elämään liittyvänä  tärkeänä tekijänä on - etenkin keski-iässä - sovinto menneisyyden kanssa. Tunnistamalla oman menneisyyden voi elämän ottaa paremmin omiin käsiin. Sisäinen sovinto omien vanhempien, erityisesti omaa sukupuolta olevan vanhemman kanssa on tärkeää, koska tällöin ihmisen on helpompi sallia itselleen voittoja ja parempaa elämää kuin vanhemmilleen. Tällöin voi myös sisäisesti sallia itselleen esim. suuremman aviollisen onnen kuin omilla vanhemmilla oli.

Lähteet:

• Esko, Martti (1985) Mies ja isyys. WSOY
• Schalin, Lars Johan (1993) Narsismin kohtaloita. Yliopistopaino.