LAPSI UUSPERHEESSÄ

Kirjoittanut Pekka Larkela, Perheterapeutti, Suomen Uusperheellisten Liitto ry 03.03.2010 10:57

”En tiedä voinko mä ikinä mennä naimisiin? Kun mä haluan ottaa ainakin kolme koiraa! Ja sitä ei ikinä tiedä, ett onko sillä mun vaimon lapsilla allergioita – jolloin mä joutuisin luopumaan koiristani” 

Tämä on erään alle kouluikäisen uusperheessä asuvan pojan mietteitä! Se herättää monta mielikuvaa ja kertoo paljon meistä itsestämme ja asenteistamme: minkälaisia tulkintoja ja johtopäätöksiä tästä kertomuksesta teemme. Herättääkö tämä kertomus meissä hilpeyttä vai kauhistusta? Onko tässä tulevaisuuden kuvaa perheistä –hyvä vai huono?!?

Mikä on lapsen etu? Ero-, elatusmaksu-, ja tapaamisriidoissa kiistellään siitä kuka voittaa? Sivusta tätä kaikkea seuraavana usein tuntuu siltä, että kyse ei ole siitä mistä puhutaan vaan kumpi on syyllinen eroon. Ennen tuomioistuin teki päätöksen syyllisyydestä tai syyttömyydestä. Nyt tämä prosessi on siirtynyt lapsiin. Lapsi on usein tässä prosessissa vain välikappale. Olen ajatellut, että kun avio/avoero on työstetty ja käyty läpi niin sitten vasta voitaisiin alkaa puhua tapaamisista ja huollosta, mutta se on mahdotonta. Pitäisi säätää huoltajuudesta, tapaamiskäytännöistä ja elatusmaksuista myös pakollinen harkinta-aika kuten avioeroprosessissa.

Uusperhe - eikä omat vanhemmat - ole lapsen valinta. Olisi helppoa vai olisiko, jos voisi itse valita vanhempansa ja perheensä. Monet lapset haluavat ainakin murrosiässä vaihtaa vanhempiansa. Uusperhe on aikuisten asia, johon lapset tulevat pakettina mukaan halusipa tai ei.

Jaakkola ja Säntti oikeuspoliittisessa tutkimuksessaan vuonna 2000 totesivat, että on olemassa kahdenlaisia uusperheitä: sellaisia, joissa on uusi parisuhde ja vanhat perhekuviot ja sellaisia missä on syntynyt sekä uusi parisuhde että uusi perhe. Olen sitä mieltä, että molemmissa tapauksissa ollaan menossa kohti uutta perhettä. Perheytyminen jää usein kyllä kesken, kun uusperheen lapset ovat jo aikuisia tai murrosikäisiä uusperheen syntyessä. Silloin tilanne on vaikeampi.

Suomessa ei ole olemassa vielä valmista mallia uusperheenä elämiselle. Mallin luominen onkin varmaan myös liiton tehtävä. Tiedotusvälineet kutsuivat ammattiauttajia kertomaan uusperheistä. Oli olemassa ajatus siitä, että uusperheessä elävät lapset ovat ongelmallisia. On kritisoitu uusperheenlapsuutta koskevia tutkimuksia niihin sisältyvästä asetelmasta, joka on valmiina ydinperhelasten puolella.

Se, että uusperheessä elää kaksi aikuista tuo lapsen arkeen myönteisiä vaikutuksia. Myönteisten vaikutusten esteenä nähdään usein ex-puolisot. Uskon kuitenkin, että uusperheen vanhempien parisuhde ja molempien sitoutumisella yhteiseen kasvatukseen on erittäin suuri merkitys. Tutkija Florence Schmitt tuo tässä Supliikin numerossa mallin uusperheen vihkikaavasta, missä otetaan myös lapset huomioon. Kumpikaan puoliso ei sitoudu rakastamaan, mutta ottamaan suojelukseensa tai rakkautensa piiriin uuden puolisonsa lapset. Monet uusperheelliset ovat olleet innoissaan kun löydetään uusia positiivisia tapoja myös lasten huomioimiselle uuden perheen synnyssä. Seuraava askel onkin sitten miten sukulaisia voisi tukea tai miten he voisivat olla tukemassa uusperheen lapsia heidän uuteen perheeseen sopeutumisessa. Nyt tuntuu usein siltä kuin monet ystävät ja sukulaiset tekevät kaikkensa, etteivät lapset sopeutuisi uuteen perheeseen. Toivottavasti olen väärässä. Löysin Tampereelta Leena Mäkijärven kirjoittaman kirjan Viikonloppulapsesta. Lainaan tähän hänen neuvojaan lapsen elämästä uusperheessä:

-Uusperheessä kaikki on mahdollista. Anna kaikille osapuolille aikaa sopeutua uusiin ihmisiin.

-Älä pakota lasta rakastamaan uutta aikuista tai uusia sisaruksia.

-Uusperheessä huumorilla voidaan pelastaa paljon.

-Kunnioita uusperheen jäsenten yksilöllisyyttä.

 -Perheen aikuisten on osattava ottaa kahdenkeskistä aikaa riittävästi – tapahtuipa ympärillä mitä tahansa.

-Avioeron jälkeen uusperhe voi antaa lapselle uudet elämän mahdollisuudet.

-Uusperheen muodostaminen ei saa estää lapsen suhdetta biologiseen vanhempaan ja sisaruksiin.

-Lapsen on saatava pitää yhteyttä toiseen vanhempaan, jos hän sitä haluaa.

-Avioero voi olla lapselle uuden, tasapainoisemman elämän vahva alku.

-Avioeron läpikäynti perheessä voi antaa uuden suunnan ongelmien ratkaisemisen oppimiselle.

-Lapsen ja vanhemman yhteydenpito on kiinni laadusta – ei aina määrästä.

 

Pekka Larkela