Uusperheen sosiaalinen pääoma siirtyy solidaarisuuden ilmapiirissä

|

10_Heli_Vaaranen_webUusperhe siirtää sosiaalista pääomaa seuraavalle sukupolvelle todennäköisimmin silloin, kun vanhemmilla on samankaltainen sosiaalinen status ja samankaltaisen päämäärät, sanoo Väestöliiton perhetoimintojen johtaja, sosiologi Heli Vaaranen. Vaaranen on tutkinut muun muassa sosiaalisen pääoman siirtymistä uusperheissä.

Vaarasen mukaan perheen keskeisiin tehtäviin kuuluu sosiaalisen pääoman siirtäminen lapsille. Tämä onnistuu, kun perhe nojaa ”yhteisen hyvän” ja ”solidaarisuuden” periaatteisiin. 

-    Perhetyypeissä on erilaisia resursseja generoida ja siirtää lapsille sosiaalista pääomaa. Sosiaaliseen pääomaan kuuluvat normit, sitoutuminen, kiintymyksen osoitukset sekä molemminpuolisuus eli resiprositeetti, joka tuottaa velvollisuudentuntoa ja vastuuta perheen jäsenissä.  Myös yhteisten, samankaltaisten odotusten integroituminen perheen jäseniin on sosiaalista pääomaa. Lasten sisäistämät samankaltaiset arvot (koulutuksen, työn ja talouden kannalta) kertovat konsensuksesta ja luottamuksesta perheen sisällä, Vaaranen kuvailee.

Hyvänä esimerkkinä sosiaalisen pääoman konkretisoitumisesta yksilön kohdalla Vaaranen pitää kykyä tehdä hyviä valintoja. Perheillä on eriasteinen kapasiteetti generoida ja siirtää eteenpäin sosiaalista pääomaa. Kapasiteetti ei niinkään määräydy sen mukaan, onko kyseessä ydin- vai uusperhe, vaan perheet ovat joko enemmän tai vähemmän konfliktiin taipuvaisia tai joustavia.

Vaarasen arvion mukaan uusperheen sosiaalinen pääoma siirtyy seuraaville polville todennäköisimmin silloin, kun parilla on samankaltainen sosiaalinen status, sosiaaliryhmä, yhteiset päämäärät ja sosiaalinen verkosto.


Supliikki-lehti kysyi Heli Vaaraselta, miltä uusperheiden elämä tässä ajassa näyttää sosiologin silmin katsottuna.

Miten suomalaisissa uusperheissä voidaan ydinperheisiin nähden?

Uusperheissä stressin taso on korkea.  Pari neuvottelee eteen tulevat tilanteet aina uudelleen tunteiden ja kompromissien pohjalta. Ydinperhe voi nojautua perinteisiin ja traditioihin, joiden pohjalta on aina toimittu kahdessa suvussa, mutta uusperhe on neuvotteluun pohjaava systeemi. Tasapuolisuuden vaatimus kannustaa salailemaan ja peittelemään erityisiä helliä ja anteliaita hetkiä oman lapsen kanssa.

Neuvotteleva uusperhe, eli rooleiltaan epäselvä uusyhteisö pyrkii helposti toiminnassaan palautumaan ydinperheeksi ja häivyttämään etävanhemmat. Perheessä on sellainen dynamiikka, että lapset ovat menettäneet perheensä.  Ensisijaisesti lapset tukeutuvat omaan biologiseen vanhempaansa. Vieras partneri aiheuttaa kitkaa ja perhe jakautuu "mun lapsiin ja sun lapsiin". Arki polarisoituu hirveiden riitojen ja mahtavan hauskanpidon välille. Tämä tekee perheestä asymmetrisen. Asymmetrisessa tilanteessa ollaan usein ristiriitatilanteessa. Lapset ovat jatkuvassa valintatilanteessa.  

Mikä on uusperheen ja ydinperheen merkittävin eroavaisuus?

Uuspari on pari, joka rakastaa toisiaan ja yrittää parhaansa, mutta jonka alkuperäinen ydinperhe on osa heidän ajatuksiaan, lastensa elämää ja arkeaan koko ajan. Uuspari on pari ilman yksityisyyttä. Sosiologin näkökulmasta ydinperhe on valmis malli, joka sääntelee seksuaalisuutta ja siirtää eteenpäin sosiaalista ja taloudellista pääomaa lapsille. Uusperhe hyötyisi joustavista yhteiselämän malleista ja biologisten vanhempien johtamista pääoman siirtämisen malleista. Ydinperheen jäljittely tuntuu ahdistavan uusperheitä kohtuuttomasti.

Mitkä ajan ilmiöt näkyvät uusperheissä?

Ydinperhe”terrori'' - uusperhe kantaa epäonnistumisen leimaa ja kantaa lasten kärsimyksiä. Ajassa on voimakas ydinperheen ihannointi. Uusperheet pohjaavat joskus aviorikokseen, ja tästä syyllisyydestä johtuen syyllistäjillä on etulyöntiasema. Syyllisyys pohjaa uskontoon ja protestanttiseen etiikkaan, kenties myös naisten aikanaan vahvasti omaksumaan viktoriaaniseen moraalikäsitykseen. Lukiessa uusperhekuvauksia 1800-luvulta (lähinnä vain taiteilijaliittojen ja aatelisten liittojen kuvauksia on saatavilla), ei näissä ole tietoakaan syyllisyydestä. 1800-luvulla romantiikka ja käytännöllisyys vallitsivat siellä, missä nyt vallitsee syyllisyys.  

Mikä tekee uusperheestä elinkelpoisen meidän ajassamme / kulttuurissamme?

Sopeutuminen ja hyvä tiimityö. Se, että uusperhe suuntaa voimansa jokaisen jäsenen yksilöllisyyden vahvistamiseen ja sovun rakentamiseen etävanhempiin. Sen ymmärtäminen, että moraalinen, lojaalisuuteen perustuva yhteisö on arvokkaampi kuin pakotettu ydinperhemalli. Useilla ristiriitaisillakin uusperheillä on arvokas moraali, josta he eivät ole edes tietoisia: "En voi jättää teitä pulaan".  

Mikä tekee uusperheestä haavoittuvaisen?

Mustasukkaisuus, epäluottamus. Äitipuolen ja isäpuolen roolit ovat haavoittuvaisia, sillä tavallisesti lapsen molemmat vanhemmat ovat elossa. Syyllisyys. Laiskuus, vastuun vyöryttäminen uudelle kumppanille.  

Tärkeimmät neuvot uusparin suhteen hoitoon?
1.    Käykää yhdessä ex-puolisosi kanssa parisuhdeneuvonnassa, jotta voitte haudata sotakirveen. Rauhantekoon kannattaa investoida.
2.    Rakenna itsetuntosi itsesi varaan, älä kumppanisi tai perheesi varaan.
3.    Rajoittaako puolisosi aikaasi oman lapsen kanssa?  Älä anna sen tapahtua. Lapset tulevat ensin.
4.    Valitse kumppani joka ymmärtää, että lapset tulevat ensin. Pikkulapsivaihe on kuitenkin lyhyt vaihe pitkässä elämässä. Lasten nukkuessa alkaa aikuisten aika. Kohottava yhteinen hetki voi sinetöidä sen, että suhteenne on hyvä ja molemmille tärkeä.
5.    Äidin ja isän uuden kumppanin välinen kilpailu heikentää lapsen välejä isän uuteen puolisoon. Kiinnität huomiosi väärään henkilöön - miehesi tulisi osoittaa sinulle enemmän rakkauttaan, jotta et tuntisi itseäsi epävarmaksi.
6.    Jos olet mies, joka on mustasukkainen vaimonsa läheisyydestä tämän ex-miehen kanssa: tarvitset enemmän myönteistä huomiota uudelta puolisoltasi. Kerro se hänelle.
7.    Onko joku, esimerkiksi vaikea teini, etäännytetty uusperheestä perherauhan saavuttamiseksi?  Biologisella vanhemmalla on velvollisuus olla torjumatta lasta.
8.    Onko perheessä paljon riitoja siitä, kuka on kenenkin puolella? Tarvitsette hyvin selkeät, kaikkien hyväksymät ja oikeudenmukaiset säännöt.
9.    Muistuttavatko isovanhemmat teitä koko ajan siitä, että hajonnut ydinperhe oli se oikea perhe? Kiellä heitä tiukasti arvostelemasta valintojasi, mutta lasten takia pidä hyvät suhteet yllä. Lapsille isovanhemmat ovat niitä, jotka rakastavat heitä ehdoitta.
10.    Aikuiset ovat vastuussa uusperheen tunnelmasta - myös sen uusperheen, jossa on murjottavia teinejä. Onko teillä sietämisen ja hiljaisuuden ilmapiiri? Investoi enemmän aikaa uusperheen yhdessä viihtymiseen. Ellei se onnistu, hae apua perheterapeutilta.