Äiti- ja isäpuolet uusperheissä

Kirjoittanut Minka Mansikka, Uusperheneuvoja 03.08.2011 10:10

Vanhemmuuden neljä ulottuvuutta

Vanhemmuutta on neljää eri laatua; on biologista, juridista, sosiaalista sekä psykologista vanhemmuutta. Uusperheessä isä- ja äitipuolet kokevat usein vähintään sosiaalista vanhemmuuden suhdetta lapsipuoliinsa, riippuen lasten ja biologisen vanhemman välisestä etäsuhteesta tai lähisuhteesta. Uusperheen ensimmäisten kehitysvaiheiden aikana isäpuolet ja äitipuolet kokevat monenlaisia tuntemuksia, jotka vaihtelevat onnesta ja auvosta syyllisyyteen, suruun ja jopa vihantunteeseen. Uudessa perherakenteessa isä- ja äitipuolten roolit ovat usein sekavia, ja totuttelu uuteen parisuhteeseen ja perheeseen saattaa viedä kauan aikaa.

Odotukset ja paineet biologisten lasten, puolison lasten sekä uuden puolison taholta saattavat erota toisistaan huomattavasti, ja usein nk. puolikas vanhempi joutuu kysymään, missä hänen paikkansa perheessä ylipäänsä on...

 

Myytit elävät uusperheissä

Äiti- ja isäpuolet törmäävät toistuvasti käsitettä määritteleviin myytteihin. Näistä tunnetuin on varmaankin ”ilkeä äitipuoli” – myytti, jonka varjolla lapset sietävät äitipuolta hänen onnistuessaan, mutta epäonnistuessaan tai suuttuessaan hän on maailman pahin ja ilkein ihminen. Äitipuoli yrittää usein parhaansa sopeutuakseen ja luodakseen suhteen puolisonsa lapsiin, mutta ulkopuoliset tahot, kuten lasten biologinen äiti, saattavat pyrkiä mitätöimään yritykset ja oikeudet kertaheitolla. Toinen äitipuolia riivaava myytti on ”naiset rakastavat kaikkia lapsia” - kuvitelma. Monet naiset uskovat tähän itsekin, ja kuvittelevat luonnostaan rakastavansa kumppaninsa lasta siinä missä kumppaniaankin. Näin ei kuitenkaan todellisuudessa tapahdu, vaan täysin toisen geeniperimän omaavaa lasta voi olla jopa hankala rakastaa. Tämä myytti kuormittaa monien äitipuolien elämää ja saattaa aiheuttaa sietämätöntä syyllisyyttä.

Äitipuolet ajattelevat olevansa huonoja ihmisiä ja ainoita maailmassa, jotka tuntevat näin; etenkin nähdessään luontevia uusperheitä, jotka ulkopuolisen silmin ovat täydellisiä sekä jännitteitä vailla eläviä. Omille lapsilleen on yhteiskunnan silmin hyväksyttävämpää huutaa ja olla vihainen, mutta äitipuolen ei ole sopivaa huutaa lapsipuolilleen – se tarkoittaa ihmisten mielissä valitettavan usein sitä, ettei äitipuoli todella välitä näistä tai yritä ansaita lasten hyväksyntää.

Haasteita ”puolikkaille vanhemmille”

Myös isäpuolet saattavat kokea monia haasteita roolissaan. Isäpuolet ovat usein lapsipuoltensa arjessa jopa biologista isää tiiviimmin mukana. Tämä viittaa siihen, että lapset jäävät useimmiten eron jälkeen äitinsä luokse asumaan, jolloin isästä tulee nk. etäisä ja äidin uudesta puolisosta isäpuoli. Niinpä monet isäpuolet viettävät enemmän aikaa lapsipuoltensa kanssa kuin biologisten lastensa kanssa. Tämä saattaa aiheuttaa biologisissa lapsissa närkästystä ja epävarmuutta sekä tarvetta tuntea olevansa yhä tärkeä isälleen.

Yksi isäpuolia kuormittavista tekijöistä onkin usein syyllisyys, joka johtuu biologisten lasten kanssa vietetyn ajan vähyydestä verrattuna lapsipuolien kanssa vietettyyn aikaan. Isän tuntema syyllisyys saattaa heijastaa koko uusperheeseen, ja kaikki lapset aistivat vierailuviikonloppuisin isän tai isäpuolen muuttuneen käytöksen. Syyllisyyden tunne kannattaa pyrkiä ottamaan haltuun ja ymmärtää, että tunne on täysin luonnollinen ja yleinen eikä tilanne johdu esim. isän huonosta vanhemmuudesta vaan muuttuneista asumisolosuhteista.

Menneisyys on yksi uusperheen perusaspekteista.

Uusperhe perustuu vähintään toisen puolison aiempaan liittoon tai suhteeseen, johon on syntynyt lapsia. Isä- ja äitipuolet elävät lapsipuoltensa kautta jatkuvassa tietoisuudessa edellisen liiton päättymättömyydestä. Menneisyys on aina läsnä, eikä uusperheessä parisuhteesta huolimatta koskaan olla täysin kaksin päätösten ja arjen kanssa. Tämä saattaa aiheuttaa ulkopuolisuuden tunteen perheen ”uudelle tulokkaalle” eli äitipuolelle tai isäpuolelle. Perheessä on aina toimittu tiettyjen mallien ja kasvatuslinjojen mukaan, ja usein uusin perheenjäsen joutuu sopeutumaan jo valmiiseen arjen malliin. Uusperheen toimivuuden kannalta onkin oleellista, että kaikki sen jäsenet tuntevat olonsa kotoisaksi ja kuuluvansa perheeseen. Siksi kompromissi on yksi yleisimmistä ilmiöistä uusperheiden arjessa, eikä sen merkitystä tule vähätellä. Äiti- ja isäpuolten mukauduttua satunnaiseen ulkopuolisuuden tunteeseen, he pystyvät tarjoamaan puolisoilleen arvokasta tukea heidän vanhemmuudessaan.

Parisuhde uusperheen perustana

Uusperhe perustuu kahden aikuisen väliseen parisuhteeseen. Parisuhteen toimivuudessa ilmenevät ongelmat heijastuvat välittömästi myös uusperheen toimivuuteen. Uudessa parisuhteessa vastavuoroisesti uusperhe saattaa olla suurin kitkan aiheuttaja. Äiti- ja isäpuolten tulee tukea puolisonsa vanhemmuutta, mutta myös biologisen vanhemman on syytä ottaa huomioon puolisonsa tunteet sekä halun tai haluttomuuden osallistua uusperheen pyörittämiseen. Isäpuolten sekä äitipuolten omat tarpeet ja taidot jäävät liian usein taka-alalle, ja heidän on vaikea löytää vertaistukea. Yhteiskunta ja laki tukevat biologisen vanhemman oikeuksia ja suhdetta lapsiin, eikä ”puolikkailla” vanhemmilla ole usein juurikaan valtaa lapsipuoltensa asioihin. Kokemukset ovat osoittaneet, että vaikeassa uusperheen parisuhdetilanteessa vertaistuki sekä jaetut kokemukset ovat kullanarvoisia. Parisuhde etenee usein uusperheissä ”väärinpäin”, eli ensin perustetaan perhe ja sitten vasta rakastutaan. Kasvatuslinjaukset on sovittava pariskunnan kesken jo varhaisessa vaiheessa. Äitipuoli tai isäpuoli saattaa omata erilaisen kasvatuskäsityksen kuin lapsen biologinen vanhempi, mutta yhtä köyttä on perheessä suotavaa lasten luottamuksen saavuttamisen kannalta vetää. Uusperheen aikuisten muodostama vastuun ja aikuisuuden rintama toimii perustana lasten hyvinvoinnille ja turvalliselle kehitykselle.

Koska parisuhde on uusperheen kantava elementti, on myös tärkeää löytää yhteistä aikaa rakkauden vaalimiselle. Roolit uusperheessä Meillä jokaisella on omat roolimme arjessa; olemme tyttäriä, isoisiä, ystäviä sekä rakastajia. Äiti – ja isäpuolen roolit vaativat kuitenkin usein hieman enemmän määrittelyä, rajauksia sekä puolison tukea osakseen kuin syntymässä saadut tai tietoisesti kerätyt roolit. Uusperheproblematiikkaa käsitellessä täytyy kuitenkin muistaa, että perheen kehitysvaiheet ja luottamuksen syntyminen vaativat paljon aikaa ja kärsivällisyyttä sen jäseniltä.

Sanotaan, että tunnesiteiden kehittyminen lapsipuolten ja aikuisten välille vie uusperheessä vähintään viisi vuotta, joten myös omaan jaksamiseen tässä pitkässä prosessissa kannattaa äitipuolten ja isäpuolten panostaa. Uusperheiden osuus suomalaisista perheistä kasvaa jatkuvasti, ja tietoisuus niistä sen mukana. Niinpä myös niihin liittyviä myyttejä ja ennakkoluuloja saadaan murrettua erilaisissa perheissä äiti- ja isäpuolten jakaessa kokemuksiaan.

Lähteitä: Rauha, Maija. Äitipuolen käsikirja 2003. Juva, WSOY Raittila, Kaisa & Sutinen, Päivi. Huonetta vai sukua 2008. Helsinki, Karisto OY