Pelisäännöt ja tasapuolisuus ovat avainasioita uusperheessä

|

Muutimme rakkaan vaimoni Sirpan kanssa Nurmijärveltä löytämäämme yhteiseen kotiin vuonna 2001. Saman katon alle muuttivat myös minun kaksi poikaa Iiro (-88) ja Matias (-90) sekä Sirpan tytär Iida (-91). Pojat olivat eläneet kanssani erosta lähtien, joten arjen isänä oleminen oli tullut tutuksi.

Nyt viisi vuotta uusperheen isänä eläneenä alan ymmärtää roolini ja sen kuinka vastuullista isänä oleminen on, ja kuinka paljon se antaa sekä kasvattaa. Uusperhe kaatuu tai pysyy pystyssä parisuhteen varassa. Lasten kautta monet asiat vaikuttavat parisuhteeseen. Perheen sisällä yhteiset pelisäännöt sekä lasten tasapuolinen kohtelu ovat mielestäni avainasioita, jotta uusperhe toimisi.

Isän tehtävä on valvoa että pelisääntöjä noudatetaan. Sääntöjen pitäisi olla yksiselitteisiä, mutta arjen edetessä tapahtuu lipsumista, eikä olla tasapuolisia koska lapset ovat luonteeltaan erilaisia. Olen esimerkiksi suhteessa nuorempaan poikaani toisaalta ankara ja toisaalta lepsu. Tämä johtuu siitä että olemme luonteeltamme niin samankaltaisia. Tunnemme toisemme ja otamme välillä rajusti yhteen. Yhteenottojen jälkeen koen huonoa omaatuntoa, enkä reagoi siihen, miten hän käyttäytyy suhteessa muihin perheenjäseniin. Vähitellen asia eskaloituu ja tuloksena saattaa olla kovakin riita puolisoni kanssa.

Hakeuduimme uusperheellisten vertaisryhmään jo ennen yhteen muuttamista. Sirpalle yksi syy oli, että hän oli tottunut harmoniseen elämään Iidan kanssa, eikä hänellä ollut kokemusta poikalapsista. Minulla ja Iidalla ei juuri ongelmia ole ollut. Aluksi koin itseni vähän ulkopuoliseksi, mutta nyt olen mielestäni löytänyt paikkani.

Sirpan suhde poikiini on ollut vaikeampi. Kokemuksen puute poikalapsista ei ole ollut ongelma vaan lähtökohdat kun uusperhe syntyi. Erostani oli vain vähän aikaa ja nopeat päätökset asuinjärjestelyistä tekivät Sirpasta poikien silmissä syntipukin. Syyllisyysasioista on poikien kanssa käyty vakavia keskusteluja. Tiedän että ero äidistä on ollut rankka kokemus, ja minun pitää isänä seisoa jämäkästi tehtyjen ratkaisujen takana.

Tavoitteeni isänä on aina ollut luoda lapsille turvallinen ympäristö, jotta heillä on edellytykset opiskella ja harrastaa. On uskomaton elämys, kun näen jääkiekko-ottelussa Iidan huikean maalin, tai jalkapallo-ottelussa Matiaksen pallonriiston ja hyökkäykseen nousun, tai Iiron asiakaspalvelutyössä paikallisessa kodinkoneliikkeessä. Iidaan liittyvistä asioista tullaan juttelemaan kaupan parkkipaikalla tai kentän laidalla aivan kuten biologisiin poikiini liittyvistä asioista. En vaihtaisi paikkaani kenenkään kanssa.

Toim. huom.

Juhani Eskolan ja Sirpa Kuvajan perhe Nurmijärveltä valittiin vuoden uusperheeksi vuonna 2006.  Juhanin ja Sirpan perheeseen kuuluu kolme lasta. Juhanin ja Sirpan yhteinen taival uusperheellisinä alkoi vuonna 2001 ja on ollut täynnä monenlaisia vaiheita ja kokemuksia.